Meet my sister Elsa, she is currently doing high school excange in Waiuku, New Zealand!

                                          Vesihiihtoa! 

    But nothing beats the best: quality time with your sis.

                   On the grounds of Waiuku College - with a local student!

We made a Finish dinner: the meat got a bit burned, mushrooms were pathetically small and the desert was actually Swedish… but we managed to make Elsa’s dad so full that there were actually leftovers! 

                                         Elsa with her host mom.

On Sunday morning me, Elsa and her host mom Annette joined for the sunset coast walk in Waiuku. That meant walking about 8,4 km on the hills next to Kariotahi beach near Elsa's home. The walk was amazing and since it was probably the closest I will ever get to a Lord of Rings Tour, we totally made it like one of those. Maybe you will see Bilbo Baggings and co. around the hills - just like we did. Unfortunately the walk is only organized once a year. The rest 355 days these views only belong to cows pasturing there...

 

Besides practising her English skills abroad, Elsa is also becoming a very talented blogger (heaps better then I am). Here is a video that I stole from her blog: http://m.youtube.com/watch?v=X5lK0K5ROFU

 

ENJOY.

HELP - my life as a green thumb

Piiat – kirjan englanninkielinen nimi HELP viittaa värillisiin kotiapulaisiin, jotka niska limassa raatoivat aamusta iltaan minimipalkalla, jotta valkoiset naiset ehtisivät teekutsuilleen ajoissa. Minäkin asun nyt (kyllä, valkoisen) naisen luona ja työskentelen hänelle 4 tuntia päivässä ILMAN PALKKAA. Kuulit oikein, olen kotiorja. Tarinassa on ehkä muutamia muttia, jotka on ehkä parasta selventää heti alkuun. Ensinnäkin, palkan sijasta saan oman huoneen sekä kylpyhuoneen ja ruokaa niin paljon kuin vain jaksan syödä. Toiseksi, Piiat –kirjan hahmojen oli työskenneltävä pysyäkseen hengissä. Minä olen täällä täysin vapaaehtoisesti ja omasta tahdostani – enkä tosiaankaan vaihtaisi tätä kokemusta pois mistään hinnasta.

Kyseessä on siis järjestö nimeltä HelpX (googlettamalla löytyy),jonka avulla kuka tahansa voi ilmoittautua ”hostiksi”, eli majoittaa kotiinsa (tai muihin valitsemiinsa tiloihin) matkaajia, jotka tulevat halvan asumuksen ja paikallistuntemuksen perässä tutustumaan uusiin maailmankolkkiin.  Hosteilla on Helpx-sivustolla ilmoitus, jossa heidän tulee kuvailla työnkuvaa ja asumusoloja, usein hostit liittävät ilmoitukseen  myös kuvia. Kuka tahansa voi kirjautua Helpx:in sivuille (maksettuaan 20 euron liittymismaksun), jonka jälkeen hosteihin voi ottaa yhteyttä ja sopia ajankohdasta, kulkemisesta ja muista erityisolosuhteista. Hostit voivat itse myös suoraan olla yhteydessä Helpx:iin profiilin tehneisiin (Mun ja Sarkun yhteisprofiili on saanut kaksi yhteydenottoa, josta toiseen Gold Coastilla ollaan näillä näkymin menossa maaliskuussa). Työkuvaukset vaihtelevat aika paljon paikasta riippuen, kuin myös asumusolot, työnmäärä yms. Itselleni viikko on ollut aika puutarhapainotteinen:  olen nyppinyt rikkaruohoja, rakentanut life style blockia (kaikki kaupunkilaiset pyrkii nyt pieniin lähiöihin rakentamaan itselleen pienen trendikkään puutarhan täynnä marjoja, hedelmiä ja kasviksia: se on niin IN täällä), pessyt ikkunoita, puhdistanut kastelualtaita. Työ ei ole aiheuttanut traumoja, mutta lihaskipuja kylläkin: olo on sellainen kuin ei olisi salia koskaan nähnytkään.

Paras aika on kuitenkin työn jälkeen koittava vapaa-aika: olen kävellyt tätä landea ympäriinsä, ihaillut maisemia, tutustunut muutamiin landepaukkuihin ja keskiviikkona Wendy haki mut iltapäiväksi tutustumaan lähimpään ”kaupunkiin”, jossa se itse työskentelee. Oli kyllä aika huvittava pikku kylä. Torstaina kävelin läheiselle oliivitilalle ihailemaa oliiviviljelmiä ja paikalle rakennettua fine-dine x

ravintolaa. Iltaisin ollaan valmistettu yhdessä illallista ja juteltu niitä näitä. Torstaina joukkoon liittyi virolainen poika, joka aikoo pyöräillä etelä saarella 2 ja puoli kuukautta tämän jälkeen. Parin tunnin päästä on aika suunnata kohti Elsan hostperhettä, jiihaa!

                                           Home (for 4 days)

                                          Let's face it: I will never become a barista

                                          weeeeeeds!

                                         The olive estate

                                          Last supper at Wendy's

Help is a book about coloured people working for white ladies; cleaning their houses as well as educating their children. These ladies worked long hours with a minimum wage that would just be enough to cover their living expenses. Right now I am also working 4 hours a day for a lady in New Zealand (yes, she is white), however I am not being paid at all. Now you might think that New Zealand is just an old fashioned land, where this kind of slavery is totally accepted so I might have to be a bit more specific to correct all possible misunderstandings regarding my stay at her place. First and foremost; instead of being payd in dollars (or any other currency), I am allowed to stay at her place, where I have my own beautiful room and a bathroom. Secondly, unlike those helps in the book, I made a choice to come here and stay. It is a way of travelling, not just a way to travel without losing any money, but it also gives you a new approach to the life in New Zealand and it’s citizens. This little rural village called Bombay is an ideal place for a traveler who wishes to see something different: the only tourist you will meet here are other helpers (or wwoofers, as some people call themselves).

I was never a help before, but I was amazed how easy it was to contact potential hosts and to become part of all this. All you need to do is to go online and find this website (or you might want to try the one called wwoofing, but if you wish to be a help in several countries, I recommend to sign up for helpX, since wwoofing requires a new registration (which costs something) in every country separately. There you can search for hosts with specific term or area, depending what kind of “working holiday” you are looking for. The duties and hours vary a lot, as well as the conditions of the accommodation, the amount of free food etc. A lot of farmers are looking for people to stay for a longer period, but usually private persons wish for short-term helpers. Which was perfect for me!

So here I am, living pretty much in the middle of now where, enjoying all this nature after Sydney. My work is very independent since the lady who I am working for works in the city nearby. When I finish my 4 hours, I am free to do bush walks, go to the city (which was more like a village, to be honest) or just read my book or watch telly, if that is what I want. In the evenings when she comes home from her work, we cook dinner together and during the day the kitchen and all the food in there are free to use. Quite often I also eat strawberries and blueberries straight from the garden, or fix myself a salad out of lettuce, tomatoes and capsicum that can also be founded in her little garden. In return I have been weeding, emptying water tonks and cleaning the windows. This morning I was building her life style block, how they call these little gardens where people grow their own veggies, fruits and berries. Yesterday in the town I was told that this area is becoming an inflow area because of all the people moving from the city (Auckland) to the little villages nearby in order to built these little life style blocks. So I am being part of something very trendy at the moment. But now all gardening and other odd jobs are done and it is time to go see where my little sister lives!

Leaving Sydney

It rains SO MUCH in Sydney at the moment. Makes me feel all blue, because it was my (almost) last day in Sydney today. Thank god the plan is to visit Sydney for few more days in the end of March, before finally catching a flight back to Finland.

But hey,

Dont be sad because it is over: be happy that it happened!

Happy Valentines day!

Riptide! (this was number one on Stray'a day!)

Sun makes me serious

Toisten ahkeroidessa töissä, on toisilla jo lomavaihde silmässä. Tällä viikolla Sarkun ja mun työkuviot ovat siis kääntyneet päälaelleen, johtuen pitkälti siitä, että Sarkku aloitti uudessa työpaikassa viime lauantaina - minun samaan aikaan irtisanoutuessani kivasta kahvilatyöstäni. Jo etukäteen tiesin vihaavani sitä eron hetkeä, sillä kahvila jossa työskentelen on jo kaivertanut oman paikkansa sydämeeni, mutta ei se kuitenkaan mennyt ihan kuin kuvittelin. Pomoni ehdotti ottavansa Sarkunkin töihin ja antavansa meille parin viikon kuluttua lisää työtunteja parin tytön palatessa yliopistoon kesän jälkeen, ja brittiläinen työkaverini lupasi majoittaa meidät pariksi viikoksi, mikäli tarvitsimme ilmaisen asunnon. Tilanne oli hankala, koska tosiasissa minä haluan lähteä, vaikka tietenkin jäisin jos aikaa olisi enemmän. Aikarajojen ollessa rajatut on kuitenkin tärkeä pitää huoli siitä, että ehtii nähdä ja tehdä mahdollisimman paljon ja Uuden-Seelannin seikkailut houkuttavat jo kyllä aika paljon.

Aavistuksen pomoni osoitti kuitenkin mieltään, sillä tälle viikolle sain ainoastaan kaksi vuoroa. Makarooni-illalliset odottavat siis, mutta tyytyväisenä olen nyt päättänyt nauttia Sydneystä viimeiseen pisaraan enkä jäädä suremaan rahan menoa (tai sitä että sitä ei tule :)). Tänään lähdin aamuvarhain polkemaan kohti Bondi beachiä, josta jatkoin henkeäsalpaavissa rantamaisemissa Coogee beachille hölkäten. Perille päästyäni alkoi olla jo niin kuuma, että päätin kävellä rauhassa takaisin Bondille - ja onnistuin kuluttamaan lähes kaksi tuntia samaan matkaan, jonka juoksin 35 minuutissa. Hups. 

Rantapolkua kävellessäni ja auringon alkaessa paistaa tunsin yhtäkkiä itseni tosi onnelliseksi siitä, että heräsin tänä aamuna Sydneyssä. En voinut olla ajattelematta kuinka etuoikeutettuja me Sarkun kanssa ollaan, kun saadaan kokea jotain tälläistä, nähdä tää luonto ja tutustua kaikkiin näihin upeisiin ihmisiin, ja elää toisella puolella maapalloa muutaman kuukauden ajan. Kuten jokaisella suomalaisella on tapana, myös minä huomaan usein ajattelevani, että aina pitäisi toimia jollakin tavalla järkevästi ja suunnitelman mukaisesti, jotta voi turvata itselleen mukavan tulevaisuuden. Austraaliaan matkustaminen just for fun ei varsinaisesti sovellu tähän kuvaan. Itseni kaltaiselle ikuiselle puurtajalle on ollut vaikea hyväksyä se, että täällä voi ja pitääkin hyvällä omallatunnolla pystyä nauttimaan siitä, ettei tarvitse koko ajan saavuttaa jotain.Välillä jopa huomaa kyseenalaistavansa sen, onko oikeasti ansainnut näin ihanan ajanjakson elämässään - kun pitäisi opiskella ja tehdä töitä ja luoda uraa sun muuta, eikä vaan maata rannalla auringossa ja kirjoittaa ajatuksiaan turhanpäiväiseen blogiin.

Mutta ajatusten harhailu ja asioiden kyseenalaistaminen on kuitenkin tärkeää: ellen olisi tänään kävellessäni alkanut suomalaiseen tapaan syyllistää itseäni laiskottelemisesta ja tyhjän panttina olemisesta, en olisi muistanut että yksi syy Austraaliaan tulemiselle oli juuri oppia nauttimaan elämästä no matter what.  Huonon omatunnon poteminen siksi, ettei ole neljän seinän sisällä pänttäämässä on omalla tavallaan tervettä ja toivottua, mutta jos se alkaa kontrolloimaan elämää liikaa, on ehkä hyvä hetkeksi pysähtyä miettimään miksi aina on pakko olla järkevä ja suorittaa? Jokainen, jonka kanssa täällä on keskustellut matkustelusta, niin nuori kuin vanha, on yhdestä asiasta samaa mieltä: se pitää kokea kun on nuori ja jaksaa, eikä ole mitään järkeä odotella täydellistä taloudellista tilannetta ja aikaa matkustella - koska sitä ei tule. On vaan päätettävä lähteä niillä eväillä jotka kulloinkin sattuu olemaan ja otettava riski että huikeat työtarjoukset tai elämänkumppanit menevät ohi. Myöhemmin on aikaa murehtia tulevaisuutta ja jos aina vaan murehtii tulevaa etukäteen niin unohtaa täysin nauttia nykyhetkestä. Olipas syvällistä. Keskiviikkoaamut Bondin ja Coogen välisellä kävelypolulla joskus on.

While some of us are working, others already feel like starting the holiday part of this trip. Ok, let's face it: it has been a holiday since day one. However, our working patterns seem to have gone through a switch: when I used to be the one working and Sarkku was doing her own things, this week is the opposite of that. Telling everyone at work that I am about to quit in one week was terrible: first reaction was that they tried to convince me to stay in Sydney: the manager even suggested hiring Sarkku as well, and giving us both more hours and a girl I work with offered her place for us to stay in case we needed a cheap place to live for few weeks. So naturally, amazed by the kindness of everyone (once again),I  almost started to cry - which made the whole situation just weird. :D However, I am leaving next Monday, while Sarkku is still staying in order to collect some extra cash. I am only working twice this week, which I believe results of resigning myself before the shifts for this week were announced. Not a smart move, causing me macaroni and cheese dinners in the future, however, also giving me plenty of free time to say goodbye to all my favorite places around Sydney.

This long introduction finally brings me to Bondi beach, where I am currently laying in the sand and sipping coffee while writing this. I woke up before 7 am today, had some breakfast and rode here with my bike ( which is actually just borrowed from Lucy)  to run the coastal walk from Bondi to Coogee beach. With all the stairs and breathtaking views, it was probably one of best mornings here so far.35 minutes later I found myself at the Coogee beach and as it started to get really hot I decidet to walk back to Bondi. On my way back i could not help to start thinking how privileged we are to be here and to see all that beauty Australia has to offer, to meet all those lovely people and to be able to do all those things you could never do in Finland.

For someone like me, who is used to work hard and set ambiguous goals in life it was (and still is) hard to just enjoy life for a change. I almost feel that i don't deserve to be here and spend all this money without actually achieving anything concrete. By the word concrete is meant something that brings you further in life such as education, health or good finance. It is really stupid to value life according to such aims, I know, but it is just something that is stick in our head: to be a good person, you got to work hard. I guess it is good to have thoughts like that, because it makes me think about the meaning of this trip and the reason why I came here in first place: I really admired the way my Australian friends enjoyed life and the way the valued different things. I wanted to come to Australia and learn to respect different people and different life styles and that is exactly what I have been doing. I do believe that loosing it up a bit makes you happier, without still making you lazy or aimless in life. In the end, life is supposed to be a fun experience, after all you only live once, so you better make the most of it while you still can and stop planning things that you wish someday to be doing. The question is when will that happen, since there will always be new opportunities to get a promotion or start a new project, and once the wheels are running, it is needed to sometimes just pull the brakes or hop of, because otherwise you will miss all the beauty around you - waiting to be explored.

So in my thoughts i reached the conclusion that I have all the rights to be that privileged person i feel like. Even if i might spent too much money on expensive food or buy an ugly t-shirt, so what? I mean, didn't i just work my ass of last fall, just to be able to get a break from everyday life in Finland?  And yet, It is still hard to allow yourself to do pretty much nothing (which totally makes me question the meaning of "nothing" that we seem to have at least in Finland) and in the beginning i was also afraid that if i would let myself to have a 3 months long holiday a abroad, would it follow me back to Finland and ruin my motivation to study and work. Well i can guarantee you guys, i am more motivated than ever and having a break from studies has proofed me that i am definitely studying the right thing. Wow, these were surprisingly deep thoughts for an average Wednesday morning.